Supermaistuvia ja helppoja valmistaa, raakasuklaaleivoksia karamellitäytteellä. Alan ihan toden teolla päästä jyvälle tästä raakaleipomisesta ja nälkä vain kasvaa syödessä. Ihanan koukuttavaa puuhaa!
Pohja:
130 g cashewpähkinöitä
90 g kaakaorouhetta
150 g pehmeitä kuivattuja taateleita
1 rkl kookosöljyä
Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi tahnaksi.
Painele huolellisesti pieneen leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan ja laita jääkaappiin jähmettymään.
Täyte:
1 1/4 dl mantelivoita
4 rkl kookosöljyä
1 1/4 dl vaahterasiirappia
2 rkl kookosjauhoa
1 tl vaniljauutetta
Sekoita kaikki ainekset kesekenään paistokasarissa tai kattilassa ja lämmitä keskiteholla. Anna poreilla hiljalleen noin 5-10 minuuttia koko ajan sekoitellen kunnes seos paksunee.
Kaada pohjan päälle ja anna jähmettyä jaakaapissa tai pakastimessa.
Päällinen:
60 g kaakaovoita
30 g raakakaakaojauhetta
2 rkl vaahterasiirappia
Sulata kaakaovoi mikrossa. Kaada kaikki ainekset kulhoon ja vatkaa tasaiseksi kuohkeahkoksi seokseksi.
Kaada karamellitäytteen päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa pari tuntia. Säilytä kylmässä.
Sweetest things
tiistai 29. joulukuuta 2015
maanantai 28. joulukuuta 2015
Banaanisuklaapannari
Olihan se pakko itsekin koittaa näitä paljon pinnalla olleita protskupannareita, josta tein gluteenittoman version. Itseltäni löytyi kaapista suklaanmakuista proteiinijauhetta, mutta makunahan voi käyttää mitä itse tykkää. Vaniljaa aion kokeilla ehdottomasti seuraavaksi.
Ainekset:
3/4 dl tattarihiutaleita
3/4 dl tattarijauhoja
1/2 dl proteiinijauhetta (gluteeniton)
1 kypsä banaani
2 munanvalkuaista
1 rkl intiaanisokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljauutetta
2 rkl soijamaitoa
Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sekoita huolellisesti tasaiseksi seokseksi. Paista pannulla pieniä pannareita keskilämmöllä, tarkkaile palamista. Itse en paistamiseen käyttänyt ollenkaan rasvaa, mutta vähänkään huonommalla pannulla suosittelen käyttämään öljyä tai rasvaa oman valinnan mukaan. Myös vohveliraudalla valmistus onnistuu varmasti kunhan rauta on hyvin öljytty.
Käännä pannareita muutaman minuutin paistamisen jälkeen. Tarjoile marjojen, hedelmien, siirapin tai hunajan kanssa.

Tattarikeksit
Tässäpä gluteeniton, vegaani ja aavistuksen terveellisempi versio tavallisista kaurakekseistä. Näissä maistuu voimakas inkivääri, toffeemainen intiaanisokeri ja aavistus vaniljaa.
Nam!
14 kpl
Ainekset:
2 dl tattarihiutaleita
2 rkl tattarijauhoja
1 1/2 dl intiaanisokeria
1 tl vaniljauutetta
1 tl inkivääriä
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 dl juoksevaa rasvaa
2 rkl kevyt soijamaitoa
Koska olen rakastunut uuteen yleiskoneeseeni, taikinan valmistus on niinkin yksinkertaista, että sekoita kaikki ainekset koneessa taikinaksi. Tehosekoittimella en lähtisi tekemään samaa, sillä taikinan rakenne rikkoutuisi liikaa. Ainekset voi toki sekoittaa keskenään myös kulhossa.
Sekoita ensin kuivat aineet keskenään, ja lisää lopuksi rasva sekä soijamaito.
Pyörittele taikinasta käsin pieniä nokareita pellille leivinpaperin päälle ja painele kevyesti litteiksi. Nämä keksit eivät leviä uunissa kuten normaalit kaurakeksit joten leviämisvaraa ei juurikaan tarvita.
Paista 200 asteessa noin 5 minuuttia.

perjantai 25. joulukuuta 2015
Riisipuuro kauramaitoon
Ihanaa Joulupäivää kaikille! Joulussa parasta on kiireettömät aamut ja riisipuuro. Itse pidän yön yli uunissa haudutetusta, mutta seurana on sen verran nirsoa sakkia, että puuron pitää ehdottomasti olla kattilassa keitettyä. Joten tein puuron normaaliin tapaan muille, mutta itselleni keitin oman version kauramaitoon. Yritän vähentää maidon käyttöä kaikessa mahdollisessa, ja tämä sopiikin niin vegaaneille kuin normaalista maidosta muuten vain kieltäytyville.
Yhdelle hengelle
Ainekset:
1/2 dl riisipuuroa
1 dl vettä
noin 1 1/2 dl kauramaitoa
nokare voita
loraus hunajaa
Keitä riisi veteen kattilassa kannen alla puolella teholla, kunnes vesi on lähes imeytynyt. Lisää maito ja mausteet, hauduta miedolla lämmöllä noin 40 minuuttia kannen alla, lisää tarvittaessa maitoa.
Sekoittele puuroa välillä ja tarkkaile ettei maito pala pohjaan.
Nauti kanelin ja sokerin kanssa kuten minä, tai oman maun mukaan hunajalla, voisilmällä, hedelmäkeitolla ym.

maanantai 21. joulukuuta 2015
Banaanisuklaajäätelö
Jäätelöä keskellä talvea? Voi kyllä! Koska ilmat eivät ota viilentyäkseen, tässä hieman herkullisempi viilennyskeino. Hyvä, helppo ja ennen kaikkea terveellinen iltapala tai jälkiruokavinkki, banaanijäätelö! Valmistukseen tarvitset ainesten lisäksi vain tehosekoittimen.
Ainekset:
3 banaania
1 1/2 tl (raaka)kaakaojauhetta
1 tl kanelia
1 tl vaniljauutetta
Päälle:
Mitä tahansa hedelmiä ja/tai marjoja,
tässä käytetty aprikoosia ja mustikkaa
Paloittele banaanit kulhoon ja jäädytä pakastimessa muutama tunti.
Laita jäätyneet banaanipalat tehosekoittimeen ja sekoita kunnes seos on tasaisen vaahtomaista. Lisää kaakaojauhe, kaneli ja vaniljauute, anna sekoittua tasaiseksi.
Voit syödä jäätelön sellaisenaan tai pakastaa.
Tarjoile hedelmien ja/tai marjojen kanssa.

Joulupiirakat
Tämä resepti tuli vastaan eräässä englantilaisessa sivustossa, ja nämä näyttivät niin suloisilta ja jouluisilta, että oli pakko kokeilla! Ovat myös kiva ja erilainen vaihtoehto tavallisille joulutortuille. Käytä vielä täytteenä itse tekemää luumuhilloketta, johon löytyy ohje linkin takaa,
http://palanenkakkua.blogspot.fi/2015/12/luumuhilloke-with-twist.html?m=0.
noin 18 kpl
Ainekset:
5 1/2 dl vehnäjauhoja
200 g voita
2 rkl sokeria
3 keltuaista (kaksi taikinaan, yksi voiteluun)
4 rkl kylmää vettä
hyppysellinen suolaa
1 prk luumuhilloketta tai marmeladia
tomusokeria koristeluun
Sekoita yhdessä jauho ja suola. Lisää sekaan voi sormilla "nyppien", kunnes seos on murumaista. Lisää sokeri ja keltuaiset, sekä vesi lusikallinen kerrallaan, kunnes taikina on tasaista.
Pyöritä taikina palloksi ja anna asettua jääkaapissa 10 minuuttia.
Kauli taikina ohueksi levyksi jauhoja apuna käyttäen ja painele pyöreällä muotilla kuvioita jotka mahtuvat muffinsivuokiin.
Painele taikinat varovasti vuokiin ja lusikoi päälle luumuhilloa. Tee tämän jälkeen tähtimuotilla kuvioita lopusta taikinasta ja asettele hillon päälle.
Voitele keltuaisella ja paista 175 asteessa kunnes kauniin kullanruskeita, noin 15-20 minuuttia uunista riippuen. Koristele tomusokerilla.

Porkkanamuffinsit
Nykypäivänä tuntuu ettei mikään saa sisältää mitään ylimääräistä, varsinkaan sokeria ja rasvaa, ja kaiken pitää olla puhtaista raaka-aineista tehtyä luomukamaa. Gluteenittomasta ja kasvipohjaisista puhumattakaan. Olenkin jo monet kerrat yrittänyt soveltaa leivonnaisiin tätä linjaa, sekä saada ne ihan oikeasti maistumaan jollekin. Ja joka ikinen kerta se on epäonnistunut. Nyt kuitenkin uskallan väittää, että nämä terveelliset, gluteenittomat ja vegaaniset muffinsit ovat oikeasti aika herkullisia. Vaati monta lisäystä ja maistelua, ja taas lisää maistelua, että sain taikinasta tasapainoisen makuisen.
Näissä ei ole lisättyä sokeria eikä rasvaa, ainoastaan käytettyjen hedelmien oma sokeri ja pähkinöiden rasva. Tässäpä siis herkku jota voi nauttia hyvällä omallatunnolla!
noin 6-7 kpl
Taikina:
5 pehmeää taatelia
1 dl spelttijauhoja
1 dl mantelijauhoja
1 dl mantelimaitoa
3 porkkanaa
3/4 rouhittua saksanpähkinää
1 dl karpaloita
1 tl chiansiemeniä + 3 tl vettä
1 1/2 tl vaniljauutetta
2 tl kanelia
2 tl piparkakkumaustetta
1 tl muskottia
1 tl inkivääriä
1 tl leivinjauhetta
Päälle:
2 dl liotettuja cashewpähkinöitä
2 tl vaahterasiirappia
1 tl vaniljauutetta
1/2 sitruuna
loraus mantelimaitoa
Laita chiansiemenet veteen ja anna liota. Poista taateleista kivi ja murskaa kulhossa haarukalla tahnaksi. Raasta porkkanat.
Sekoita toiseen kulhoon yhdessä kaikki muut ainekset, paitsi chiansiemenet. Jätä myös vähän porkkanaraastetta ja pähkinärouhetta koristelua varten. Sekoita huolellisesti.
Lisää taatelitahna ja chiansiemenet seokseen, sekoita.
Lusikoi seos muffinsivuokiin. Huom! näissä ei tarvitse jättää kohoamisvaraa, joten voit huoletta lusikoida vuoat melko täyteen. Paista 175 asteessa 30 minuuttia.
Jäähdytä ennen päällisen lisäämistä.
Liota cashewpähkinöitä vedessä vähintään tunti.
Kun pähkinät ovat liuonneet tarpeeksi, kaada vesi pois ja laita pähkinät tehosekoittimeen. Lisää muut aineet ja anna sekoittua kunnes seos on pehmeää ja vaahtoista.
Anna seoksen asettua jääkaapissa noin 10 minuuttia, ja lusikoi tämän jälkeen muffinsien päälle. Koristele porkkanaraasteella ja pähkinärouheella.

lauantai 19. joulukuuta 2015
Jouluiset kuppikakut
Kanelia, inkivääriä, muskottia ja piparkakkumaustetta. Näissä kuppikakuissa maistuu vain ja ainoastaan joulu! Reseptistä vinkkasi veljeni, jonka kanssa yhdessä myös toteutimme sen. Ohje on eräältä englantilaiselta sivustolta, josta vapaasti suomentaen käänsin oman, hieman sovelletun version.
Jos omistat yleiskoneen, suosittelen lämpimästi sen käyttöä.
18 kpl
Taikina:
75 g voita
1 dl sokeria
1, 1/4 dl tummaa siirappia
1 kananmuna
1 keltuainen
3 dl vehnäjauhoja
1 tl kaakaojauhetta
1, 1/4 tl inkiväärijauhetta
1 tl kanelia
1/2 tl piparkakkumaustetta
1/2 tl muskottipähkinämaustetta
1 ruokasoodaa
1, 1/4 dl maitoa
Kuorrutus:
240 g voita
400 g tomusokeria (melkein paketillinen)
2 1/4 tl piparkakkumaustetta
4 rkl maitoa
Lämmitä uuni 175 asteeseen.
Vatkaa pehmennyt voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää siirappi ja kananmunat. Lämmitä maito kattilassa miedolla lämmöllä, varo ettei se kiehu. Sekoita maidon joukkoon sooda ja ota kattila liedeltä.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita hyvin. Lisää joukkoon vielä maitoseos.
Lusikoi taikina muffinsivuokiin, noin puoleen väliin vuokaa. Paista noin 20 min ja jäähdytä.
Tee sitten kuorrutus. Vaahdota pehmennyt voi huolellisesti. Lisää tomusokeri vähitellen koko ajan sekoittaen kunnes seos on kevyttä ja kuohkeaa. Lisää piparkakkumauste ja maito, sekoita huolellisesti.
Lusikoi täyte pursotuspussiin ja koristele kuppikakut.

Tunnisteet:
cupcakes,
joulu,
kuppikakut,
muffins,
muffinsit
perjantai 18. joulukuuta 2015
Luumuhilloke with-a-twist
Koska joulu lähestyy jo kovaa vauhtia, on nyt viimeistään hyvä hetki alkaa valmistamaan joulun herkkuhillokkeita joulupöytään tai lahjaksi.
Onhan myöskin sinappi jo tekeytymässä jääkaapissa? Jos ei niin rip rap, vielä ehtii! Sinapin maut ovat parhaimmillaan viikon päästä keittämisestä joten vielä ei ole liian myöhäistä.
http://palanenkakkua.blogspot.fi/2015/12/hunaja-konjakki-sinappi.html?m=0
Tämän luumuhillokkeen kehitin, kun toiveena oli tuiki tavallisia joulutorttuja, ei niin tavallisella täytteellä. Ehdoton ei siis kaupasta saataville luumumarmeladeille, mutta luumusta en halunnut luopua. Tässä siis jouluinen luumuhilloke with-a-twist! Jos tämän kanssa ei joulutortut kelpaa niin ei sitten millään.
Ainekset:
200 g kuivattuja luumuja
5 dl vaaleaa glögiä
1 kanelitanko
2 dl hillomarmeladisokeria
Saksi luumut pieniksi paloiksi kattilaan. Lisää glögi ja kanelitanko, keitä hiljalleen poreillen kannen alla noin 30 minuuttia, tai kunnes luumut ovat pehmeitä. Sekoita välillä.
Lisää hillomarmeladisokeri ja keitä miedolla lämmöllä vielä 15 minuuttia ilman kantta välillä sekoitellen.
Jäähdytä hilloke ja purkita. Säilytä jääkaapissa.
Hilloke sopii torttutäytteen lisäksi vaikkapa puuron kanssa, jogurttiin ja juustojen seurana.

Täytetyt patongit
Toiveena oli jälleen jotain suolaista ja täyttävää. Koska en ennen ollut tehnyt patonkeja itse, ja kaapista löytyi sopivasti hiivaa, ajattelin kokeilla. Tällä ohjeella patongeista tuli aivan täydellisiä, kuohkeita ja ilmavia sisältä, rapsakoita päältä. Täyden kympin ohje!
Täytteiksi valitsin tonnikalan ja broilerin.
4 kpl
Taikina:
2 1/2 dl vettä
25 g tuorehiivaa
1/2 tl suolaa
3 rkl öljyä
5-6 dl vehnäjauhoja
Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen, lisää suola ja öljy.
Sekoita jauhot joukkoon ja alusta hyvin. Taikina saa jäädä pehmeäksi. Anna kohota liinan alla kaksinkertaiseksi lämpimässä ja vedottomassa paikassa.
Jaa taikina neljään osaan ja tee pyöritä patongeiksi jauhoja apuja käyttäen. Älä vaivaa taikinaa turhaan, mitä vähemmän käsittelet sitä sen parempi.
Asettele uunipellille leivinpaperin päälle, voit halutessasi suihkauttaa vettä patonkien päälle jos haluat pinnasta vielä rapeamman.
Paista 250 asteisessa uunissa 7-10 minuuttia, kunnes patongit saavat hieman väriä.
Täytteet:
1 prk tonnikalaa
200 g valkosipulituorejuustoa
300 g maustamattomia broilersuikaleita
200 g chilipaprikatuorejuustoa
esim.
kurkkua
punasipulia
ananasta
paprikaa
friseesalaattia
Paista broilersuikaleet pannulla tilkassa öljyä ja mausta oman maun mukaan. Sekoita chilipaprikatuorejuustoon.
Sekoita keskenään myös tonnikala ja valkosipulituorejuusto. Lado täytteet patonkien väliin.

torstai 17. joulukuuta 2015
Porkkanajuustosämpylät
Minulle on hyvän sämpyläohjeen löytäminen tuottanut aina päänvaivaa, sekä tiedon ja taidon puute. Yleensä tuloksena onkin ollut kivikovia korppuja, mutta nyt alan olla sämpylöiden pyörittelyssä jo aika haka, vaikka itse sanonkin. Yleensähän virheistään oppii, ja niin monen epäonnistumisen jälkeen voin kai hyvillä mielin vakuuttaa, että tällä ohjeella sämpylät hipoo jo lähes täydellistä.
Pienenä nyrkkisääntönä ja vinkkinä pidän sitä, että mitä vähemmän taikinaa käsittelee kohottamisen jälkeen, sen mehevämpiä valmiista sämpylöistä tulee.
Taikina:
5 dl täysmaitoa
50 g tuorehiivaa
1 tl suolaa
2 rkl vaaleaa siirappia tai hunajaa
2 isohkoa porkkanaa
1 dl kaurahiutaleita
9-10 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl juustoraastetta
1/2 dl juoksevaa margariinia
Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon ja lisää suola sekä siirappi tai hunaja.
Raasta porkkana ja lisää seokseen. Sekoita vehnäjauhot ja kaurahiutaleet taikinaan huolellisesti, lisäile tarvittaessa jauhoja. Lisää lopuksi juustoraaste ja rasva. Alusta. Taikina saa jäädä mielummin liian löysäksi kuin kiinteäksi kohoamaan laitettaessa!
Kohota kaksinkertaisesti liinan alla lämpimässä, vedottomassa paikassa.
Tee taikinasta tanko jauhoja apuna käyttäen ja jaa se 18 tai 20 osaan haluamastasi sämpyläkoosta riippuen. HUOM, tämä on se vaihe jolloin taikinaa tulisi käsitellä mahdollisimman vähän. Nyt ei siis tehdä lihapullia, taikinaa ei tarvitse vaivata yhtään enempää kuin tarvitsee.
Pyöritä paloista sämpylöitä pellille leivinpaperin päälle ja anna vielä kohota hyvin liinan alla.
Paista 225 asteessa noin 12 minuuttia.
Nauti kylmän maidon ja voin kanssa!

sunnuntai 13. joulukuuta 2015
Alkuun
Tervetuloa ruoka- ja herkkublogiini!
Täältä löydät reseptejä kategorioista:
♡ raaka
♡ gluteeniton
♡ vege
♡ luonnonmukainen
♡ terveellinen
♡ luomu
....ja ennen kaikkea
♡ herkullinen!
Mixing it up, naturally.
Täältä löydät reseptejä kategorioista:
♡ raaka
♡ gluteeniton
♡ vege
♡ luonnonmukainen
♡ terveellinen
♡ luomu
....ja ennen kaikkea
♡ herkullinen!
Mixing it up, naturally.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)