Sweetest things

Sweetest things

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Porkkanavuokaleipä

Tästä leivästä tuli heti ensipuraisulla uusi ehdoton suosikkini! Todella maistuva, pehmeä ja ennen kaikkea terveellinen täysjyväinen kauraleipä. Olen myyty, vaikka itse sanonkin.

Ainekset:

3 dl soija- tai kauramaitoa
2 dl spelttijauhoja
1 pss kuivahiivaa
1/2 dl kasviöljyä
1 rkl monikukkaishunajaa
1/2 tl (ruusu)suolaa
2 dl kaurahiutaleita
noin 4-5 dl spelttijauhoja
1 raastettu porkkana

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja lisää siihen 2 dl spelttijauhoja esim vispilällä sekoittaen. Lisää joukkoon kuivahiiva, öljy, hunaja ja suola. Sekoita hyvin.

Sekoita joukkoon kaurahiutaleet. Alusta jauhot sekaan aluksi kunnolla vispaten ja lopuksi käsillä vaivaten. Lisää loppuvaiheessa porkkanan raaste.

Laita taikina kohoamaan liinan alle lämpimään ja vedottomaan paikkaan noin tunniksi.

Vaivaa taikinaa jauhoja apuna käyttäen kunnolla ja painele leivinpaperilla vuorattuun leipävuokaan. Tee taikinan pintaan ristiviillot ja painele varrastikulla reikiä pohjaan asti. Ripottele pinnalle spelttijauhoja ja kaurahiutaleita.

Anna kohota vuoassa muhkeaksi vielä puolisen tuntia liinan alla ja paista 200 asteessa 20 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti